Olen nyt harrastanut suunnistusta kolmisen vuotta. Alan vähitellen ymmärtää, mikä siinä on jutun juoni, mikä siinä kiinnostaa. Olen myös havainnut, että suunnistamisesta voi ottaa elämään muutamia perustavanlaatuisia opetuksia:
Ensinnäkin, älä seuraa muita. Jos olet varma siitä, että oma suuntasi on oikea seuraa sitä! Muut menevät väärään suuntaan. Ja tulevat rastille sinun jälkeesi väärästä suunnasta. Seuraa muita vasta, kun olet täysin varma, että he jo näkevät rastin. Seuraa elämässäsi omaa suuntaasi, älä sitä, mihin muut menevät. Anna muiden lopuksi opastaa sinut perille, mutta valitse reittisi itse.
Toiseksi, juokse varmassa paikassa ja mitä pahempi maasto, sitä hitaammin kannattaa kävellä. Hankalassa maastossa pysyt kartalla vain, kun hidastat. Polulla tai metsätiellä juokse minkä jaksat. Kun elämä tökkii, hidasta. Kiiruhda vähemmän. Ajattele ja seuraa elämäsi karttaa. Kiiruhda silloin, kun elämä on myötämäessä.
Kolmanneksi, älä hätäänny, jos rasti ei ota löytyäkseen. Selvitä missä olet. Hae maamerkit. Jos olet elämässä hetkellisesti eksyksissä, älä hermostu, älä hätäänny. Selvitä, missä mennään, etsi elämäsi maamerkit ja ota uusi suunta.
Sitten, suunnistaminen on hauskempaa ja helpompaa kaverin kanssa. Yksin suunnistaessasi kaikki vastuu on sinulla itselläsi. Eikä ole juttuseuraa. Kun vierelläsi on kumppani, johon voit luottaa ja jonka arvot ja mielipiteet voit hyväksyä ja jakaa, on elämä enemmän kuin puolet kevyempää.
Viimeiseksi, lyhin reitti ei aina ole nopein. Paha pusikko tai risukkoinen hakkuuaukea hidastaa etenemistä. Pidempi reitti polkua pitkin voi olla paljon nopeampi. Jos elämässä edessä on risukkoa, mieti kiertotietä, älä puske itsepäisesti pusikon läpi. Katso elämäsi karttaa ja etsi polku perille.
Ajatuksiani elämästä, työelämästä, arvoista. Osa enemmän tosissaan, osassa kieli poskessa. Toivottavasti ne erottuvat toisistaan. Näkökulmia arvoihin uuden elämäntilanteen kourissa. Elä pitkään ja iloitse!
