Minua on Facebookissa moitittu meuhkaamisesta ja pyydetty hankkimaan harrastus. Mieliä on pahoitettu. Päivitykseni alkoholiin liittyen ovat puuduttavaa luettavaa.
Näin sanojat eivät ole väärässä. He ilmaisevat mielipiteensä ja ovat mielipiteessään luonnollisesti oikeassa. Ja he ovat oikeassa myös siinä suhteessa, että olen ottanut alkoholin hampaisiini. Miksi ihmeessä?
Pääsyy on hyvin yksinkertainen: olen saita ihminen. Varsinkin silloin, kun joudun maksamaan muiden tekemisistä. Alkoholi on pahe, joka tuottaa yhteiskunnallemme ylivoimaisesti suurimmat suorat ja epäsuorat kustannukset joka ikinen vuosi. Alkoholi tuottaa verotuloina reilun miljardi euroa vuodessa. Sen aiheuttamat suorat kustannukset (poliisi, sairaalat, sairaankuljetus yms.) ovat 4-6 mrd euroa vuodessa, arvioijasta riippuen. Epäsuorat kulut (lastensuojelu, poissaolot töistä, sekundääriset sairaudet ...) ovat samaa luokkaa, jälleen arvioijasta riippuen. Yhteensä siis 8-12 mrd euroa vuodessa. Eli nettokulut (verotulot vähennettynä) ovat luokkaa 6,5-10,5 mrd euroa vuodessa. Jaettuna reilulle kahdelle miljoonalle kotitaloudelle tekee 3-5 tuhatta euroa per kotitalous per vuosi. Tuota rahaa minä en haluaisi maksaa.
Toinen syy siihen, miksi juuri alkoholi on suosikki-inhokkini on sen aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen järjetön määrä. Noin miljoona suomalaista naista kärsii siitä, että jollakulla lähipiirissä on ongelmia alkoholin kanssa. Vastaavassa tilanteessa olevia miehiä on noin 700 000. Yhteensä siis noin 1,7 miljoonaa suomalaista kärsii epäsuorasti alkoholin aiheuttamista haitoista, vaikkei itse joisi pisaraakaan. Jätetään raha tässä kohtaa sivuseikaksi ja keskitytään miettimään miten paljon surua, itsesyytöksiä ja henkistä traumaa tämä yhteiskunnallemme aiheuttaakaan.
Alkoholitutkija Ilkka Maunu kertoo, että hän usein kysyy luennoidessaan yleisöltä, ketkä tietävät jonkun henkilön, jolle alkoholi on ongelma. Hän toteaa aina yleisölleen, että ne, jotka eivät nostaneet kättään, valehtelevat. Piste. Jokainen suomalainen tietää vähintään yhden henkilön, jolle alkoholi on todellinen ongelma. Mutta asiaa peitellään, ongelmaa ei haluta myöntää.
Alkoholista ei ole kiva puhua. Raivoraitis on ilonpilaaja, tiukkapipo ja pitää itseään muita parempana. Suomalaisessa yhteiskunnassa on kolme hyväksyttyä syytä olla juomatta: usko, alkoholismi tai se, että olet kuskina. Absolutistien kanssa ei ole kiva olla. He nostavat asian pinnalle ihan vain olemalla ilman viinaa. Tämän olen kuullut päin näköä sanottuna useammissakin pikkujouluissa.
Meillä jokaisella on paheemme. Yhdellä se on alkoholi. Toisella tupakka. Kolmannella ylensyönti. Näitä riittää. Enkä todellakaan minäkään väitä olevani paheista vapaa, en missään tapauksessa. Ja ehkäpä paheet jopa tekevät elämästä elämisen arvoista...
Alkoholi on kuitenkin paheista kallein ja se aiheuttaa selvästi eniten inhimillistä kärsimystä. Alkoholin haitat on pidettävä esillä ja mielessä. Ikävää asiaa ei voi painaa villaisella. Toki asiasta voi puhua eri tavoin, minä puhun siitä oman persoonani ja temperamenttini mukaan.
Aion jatkossakin pitää asiaa esillä. Joku ei pidä siitä. Joku pahoittaa mielensä. Ymmärrän sen. Mutta maailma ei ole pelkkiä kissavideoita. Ikävistäkin asioista on voitava puhua, kukin omalla tyylillään. Ja eri mieltäkin saa ja pitääkin olla. Kunhan vain oma mielipide perustellaan faktoilla ja ollaan eri mieltä asiasta, toisen mielipidettä kunnioittaen.
lauantai 1. lokakuuta 2016
keskiviikko 3. helmikuuta 2016
Garmin Vivoactive

Sattuipa Nurmijärven FB-kirpparilta vastaan edullinen Garminen Vívoactive älylaite. Ja kun sellaisen kohtuuhintaan sai käteensä, niin hankintaanhan se meni.
Laitteen käyttöönotto oli selkeää. Latasin Lumiaan Garminin Mobile Connect -softan. Sen avulla laite otettiin käyttöön. Sitten oli aika laittaa laite läppäriin kiinni. Se kertoi hienosti omassa näytössään oikean aloitus-URL:n. Ei muuta kuin sinne ja Garmin Express -ohjelmisto koneeseen. Softan kautta saa laitteen helposti asetettua haluamansa mukaisesti. Sen kautta on myös näppärä latailla laitteeseen sovelluksia (application) ja widgettejä sekä hallita niitä.
Laitteessa on kahdenlaisia ohjelmia: widgettejä ja sovelluksia. Widget on pienoisohjelmisto, joka toimii vain silloin, kun laite on Bluetoothilla yhteydessä puhelimeen. Esimerkkeinä kalenteri, puhelimen notifikaatiot (puhelut, tekstiviestit), erilaiset kellotaulut ja sääsovellus. Eri widgettien välillä liikutaan siirtymällä leponäytöstä oikealle tai vasemmalle sipaisemalla.
![]() |
Näyttökuva Garmin Mobile
Connect -sovelluksesta
Lumia 950 XL:n näytöltä. |
Sovellukset ovat laitteessa pyöriviä itsenäisiä ohjelmia. Esimerkkeinä kävely, juoksu, etsi puhelimeni ja etsi autoni. Ne eivät tarvitse puhelinta lähelleen toimiakseen, tai ainakaan kaikki niistä eivät tarvitse.
Ja ensimmäiselle lenkille. Liikuntasuorituksen aloittaminen on varsin helppoa ja GPS aktivoituu nopeasti. Parin ensimmäisen lenkin perusteella GPS vaikuttaa myös varsin tarkalta. On mukavaa, kun puhelin vapautuu lenkillä muuhun käyttöön: musiikki, valokuvaus, puhelut, lenkin tiedot tallettuvat Vivoactiveen. Ja lenkiltä palattua sen tiedot synkronoituvat automaattisesti puhelimeen ja sitä kautta myös Garmin Connect -verkkopalveluun.
Erityisen kiitoksen saa se, että laitteeseen ladattava kellotauluwidgetti näyttää koko ajan kyseisenä päivänä otettujen askeleiden määrän. Se motivoi kummasti ottamaan muutaman askeleen lisää tavoitteeseen päästäkseen. Toinen mukava ominaisuus on unen laadun seuranta, saanpa kerrankin faktaa siitä, miten hyvin tai huonosti edellisenä yönä tuli nukuttua.
Laitteen akun arvioin kestävän 9-12 päivää yhdellä latauksella. Lataus tapahtuu varsin nopeasti, laite on täynnä reilussa puolessa tunnissa.
Huonoja puolia: ilmoitukset Lumiasta (puhelut, tekstiviestit) toimivat vaihtelevasti. Joskus tekstiviesti näkyy kellossa alle sekunnissa siitä, kun puhelin piippaa. Joskus se ei siirry lainkaan. Sama juttu puheluiden kohdalla. Kaloriseurantaan käytettävä Myfitnesspal -sovellus on Lumiassa täysi susi, sitä ei oikeastaan pysty käyttämään, nautitut kalorit on syötettävä www-palvelun kautta.
Toistaiseksi olen hyvin tyytyväinen hankintaani. Nyt odottelen pari päivää sitten tilaamaani sykevyötä (Polarin vyö ei tietenkään toimi Garminin kanssa, himputin kapitalistit :-) ). Se tuonee lenkkeilyyn vielä lisäsykettä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)