sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Nautinnon hinta

Ihminen tarvitsee arjen puurtamisen vastapainoksi jotain, josta saa nautintoa. Hyvää mieltä, energiaa elämiseen. Yksi maalaa, toinen laittaa ruokaa ja syö hyvin, joku valokuvaa, joku purkaa ajatuksiaan runoiksi tai musiikiksi. Alkoholi ja siitä seuraava hyvä olo ovat nykyään yhä yleisempi nautinnon muoto.

Alkoholinkulutus on kasvanut noin nelinkertaiseksi 60-luvun puoleen väliin verrattuna. Jokainen suomalainen kuluttaa nykyään noin 10 litraa 100%:ta alkoholia vuodessa. Alkoholi nautinnon lähteenä on siis koko ajan suositumpaa. Noin 70% kaikesta kulutukseta tapahtuu vähittäiskulutuksena, siis alkoholia ostetaan kotiin. Ravintoloissa tapahtuva anniskelukulutus on noin 10% kokonaiskulutuksesta. (http://www.thl.fi/tilastot/tilastot-aiheittain/kokoomajulkaisut/paihdetilastollinen-vuosikirja)

Mitä yksilön nautinto saa yhteiskunnalle ja sen yksilöille maksaa? Alkoholin käyttöä voi perustella ainoastaan sen tuottamalla nautinnolla, mitään tieteellisesti dokumentoituja positiivisia terveydellisiä vaikutuksia alkoholin käytöllä ei ole. Eli ainoa saatu hyöty on yksilön kokema nautinto ja siitä seuraava arjen jaksaminen. Nautintoja ihmisen elämässä saa ja pitää olla. Mutta kuinka paljon nuo nautinnot saavat maksaa?

Alkoholinkäytön suorat kustannukset ovat varsin suoraviivaisesti laskettavissa. Alkoholinkäytöstä johtuvat suurimmat vuosittaiset kulut kohdistuvat onnettomuus- ja rikosvahinkoihin, järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoon sekä sosiaalipalveluihin ja -turvaan. Vuosittaiset suorat kulut vaihteleva vuosi vuodelta, mutta niiden yleinen taso on viime vuosina ollut 1,2-1,3 mrd euroa vuodessa. (http://www.julkari.fi/handle/10024/102855)

Alkoholista on toki myös tuloja yhteiskunnalle. Niin suoria kuin välillisiäkin. Suorat tuotot ovat alkoholiverot ja alkoholin myynnistä tulevat arvonlisäverotulot. Nekin toki vaihtelevat vuosittain, alkoholiveron määrä on ollut reilu miljardi vuodessa ja suunnilleen saman verran tulee arvonlisäveroista. Yhteenstä suorat verotulot alkoholin käytöstä ovat olleet vuosittain reilu pari miljardia.(http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkoholivero)

Eli siis suorat kulut noin 1,2 mrd vuodessa ja tulot yli 2 mrd vuodessa. Eli sehän on valtiolle hyvä homma, kannattavaa, noin miljardi nettoa vuodessa. Ihan näin ei ole. Nuo nimittäin ovat vasta suorat, välittömät tulot ja kulut. Katsotaanpa vähän välillisiä tuloja ja menoja.

Välillisesti alkoholin käytöstä tulee lisätuloja. Alkoholiteollisuus maksaa veroja, ravintoloissa on työntekijöitä, jotka maksavat veroja. Ihmiset käyttävät nakkikioskeja ja takseja kotiin ravintoloista öisin tullessaan. Jos alkoholin käyttö vähenisi ja noita palveluita ei enää käytettäisi, taloudellinen aktiivisuus laskisi ja valtionkin verotulot vähenisivät. Onkohan noin? Jokainen suomen kansalainen käytti vuonna 2012 848 euroa alkoholiin. Tuosta rahasta noin 80 euroa käytettiin ravintoloissa, loput nykäistiin kotona. Tämä jo kertonee paljon: suurin osa kulutuksesta ei tuota välillisiä lisätuottoja, vain kuluja.

Jos alkoholiin käytettäisiin merkittävästi vähemmän rahaa, niin uskotko, että kaikki säästyvä raha pantaisiin säästöön, sitä ei käytettäisi johonkin muuhun? Minä en usko. Minä uskon, että jos alkoholiin käytettäisiin rahaa vähemmän, johonkin muuhun käytettäisiin vastaavasti rahaa enemmän. Joten taloudellinen aktiivisuus ja valtion verotulot eivät laskisi, vaikka alkoholin käyttö vähenisi, tulon lähde vain vaihtuisi. Niinpä välillisiä tuloja alkoholin käytöstä ei tule laskea siihen budjettiin, jossa alkoholin käytön kustannuksia arvioidaan.

Alkoholinkäytön välilliset kulut ovat pandoran lipas. Ne ovat niin vaikea aihe, että THL on lopettanut niiden arvioinnin sen hankaluuden takia. Välilliset kulut muodostuvat muun muassa menetetystä työajasta ja tuottavuudesta, ennenaikaisista kuolemista ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuluista. Arviot vaihtelevat valtavasti, löytämäni haarukka Suomessa on 3,3 mrd - 13 mrd euroa vuodessa. En ala penkoa tätä syvemmältä, tässä puhutaan raskaasti ihan uskonasioista. Otetaan löytämistäni arvioista keskiarvo, joka asettaa alkoholinkäytön vuosittaiset välilliset kustannukset haarukkaan 5-6 mrd euroa.

Eli: tulopuolella reilu 2 mrd euroa verotuloja, menopuolella noin 1,2 mrd suoria ja 5-6 mrd välillisiä kuluja. Nettona kuluja noin 4-5 mrd euroa kuluja vuodessa.

Nautinnon hinta on siis 4-5 mrd euroa vuodessa. Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta. Sanotaan pyöreästi että tuo nautinto maksaa 800 euroa per henkilö per vuosi. Nettokuluina. Ja kun huomioidaan, että Suomessa on alle 18-vuotiaita noin miljoona henkilöä (ja alle 18-vuotiaathan eivät lain mukaan saa käyttää alkoholia) ja aikuisväestöstä noin 9% ei juo alkoholia lainkaan, niin noin 4 miljoonan alkoholia käyttävän henkilön nautinto maksaa siis meille noin 800 euroa per joka ikinen Suomen kansalainen. Toisin sanoen jokainen alkoholista nautintoa elämäänsä etsivä maksaa meille yhdessä 1000-1200 euroa per vuosi.

Vertailun vuoksi: Suomen valtion menobudjetti vuodelle 2014 on noin 54 mrd euroa. Jos alkoholinkäyttö saataisiin vähenemään radikaalisti, säästyneellä rahalla katettaisiin 7-8% koko valtion budjetista. Jos alkoholin haitat saataisiin poistumaan, säästyneellä rahalla katettaisiin 60-80% valtion vuosittain ottamasta velasta.

Nautinnolla on aina arvo. Sen avulla jaksat paremmin. Se parantaa suoritustasi. Se auttaa jaksamaan.

Jos 4 miljoonaa suomalaista saisi nautintonsa jostakin muusta kuin alkoholista, säästettäisiin reilu tuhat euroa vuodessa per alkoholia käyttävä henkilö. Laskisiko noiden ihmisten tuottavuus tuon reilun 1000 euroa siksi, että alkoholi vaihtui johonkin muuhun. En tiedä. En osaa vastata. Kun en alkoholia käytä. En tunne sen virkistävää ja vetreyttävää vaikutusta.

Mutta: jotenkin epäilen.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Paheen paikka

Uusivuosi 2022-2023 on huulilla. Raketit on ostettu, ruokapöydän perinteiset nakit, lihapullatarpeet ja perunasalaattitarpeet ovat jo auton takakontissa. Jotain terävyyttä se ruokapöytä vielä kaipaa, joten eikun Alkoon.

Marssin puotiin sisään ja marssin oikeaa hyllyä kohti. Siellähän on sopivasti myyjäkin paikalla hyllyä täyttämässä.

"Terve. Olisikos sulla hetki aikaa auttaa?"
"Tottakai, sitä vartenhan täällä ollaan ja palkkaa nautitaan."
"Kun ajateltiin pitää sellainen pieni uudenvuoden vastaanottopippalo. Ruokapuolella on ihan perinteistä, nakkeja, lihapullia, perunasalaattia. Mutta ois kiva, jos pöydässä olisi jotain ruokahalua herättävää ja ehkä pitkin iltaakin nappailtavaa. Mitäs suosittelisit?"
"Joo, tässä on kuule tosi suosittu tuote. Perunat on kasvatettu Saksassa Baijerissa etelärinteellä hiekkaisessa mullassa. Siitä johtuu tasamaltoisuus ja sellainen vähän hiekkainen maku. Rasva on suomalaista, joo ihan oikeasti, rypsiöljyä, se on kuulemma maailman parhaan makuista. Maustepuolella käytetään Himalajan vuorisuolaa ja Madagaskarissa tuotettua pippurichiliseosta. Tätä löytyy kolmena eri voimakkuutena ja se sai 5/5 tähteä Perunalastut! -lehden uusimman numeron testissä. Haluatko maistaa, mulla on tässä maistettavana."
"Joo... rousk rousk ...Ihan hyvää. Joo, mä otat tätä mietoa 2 pussia ja noita vankempia molempia yhden pussin. Ja sitten tosta vielä yksi pussi tota Taffelin perusmättöä mukaan kanssa. Noin. Entäs sitten jälkiruokapöytään jotain makeaa?"
"Mennääs tonne makeishyllylle. Tässä on tosi suosittu uutuus. Suklaa Californiasta. Kaakaopavut tulevat Tanzaniasta, maito ja kerma Montanasta USA:sta, vanilja ja kaneli Maustesaarilta. Kaikki luomua. Löytyy sekä maitosuklaana että raakasuklaana. Karkkia! -lehden raakasuklaavertailun ylivoimainen voittaja. Ja maistaa saa!"
"Hmm... tää maitosuklaa ainakin on hyvää, noista raakasuklaista en niin osaa sanoa... Otanpa pari levyä tuota maitoversiota ja yhden raakaa. Mutta lapsia ja itseäkin varten tosta mukaan ÄssäMixiä...."
"Mitenkäs tuo juomapuoli....?"
"Sullahan on alkoholittomiakin juomia. Mitäs suosittelisit?"
"No tässä ihan vieressä on tällainen vähänhiilihappoinen hedelmäjuoma. Monen mielestä Pommac potenssiin kaksi. Saman tyyppinen, mutta maukkaampi ja vähemmän hapokas."
"Mä kokeilen yhden pullon. Ja otan tosta kyllä ton perinteisen Pommacinkin mukaan."
"Entäs alkoholijuomat ja tupakat ....?"
"Kiitos ei. Me ollaan absolutisteja eikä kukaan polta. Eli näillä mennään."
"OK."
"Kiitos sulle avusta."
"Olepa hyvä."

Ja kassan kautta kotiin.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Pahe perusteluineen

Minulla on pahe. Syön liikaa perunalastuja ja suolapähkinöitä. Tiedän niiden olevan minulle pahasta. Niissä paljon rasvaa ja suolaa. Ne ovat epäterveellisiä. Minun ei pitäisi syödä niitä niin paljoa kuin mitä nyt teen. Ne nostavat verenpainetta, kolesterolia ja aiheuttavat ylipainoa. Tämän kaiken tiedän. Ja silti niitä syön. Tiedän tekeväni itselleni hallaa. En edes yritä selittää, että niistä olisi mitään hyötyä.

Miksi niitä syön? Koska ne maistuvat hyviltä! Saan siitä hyvästä mausta mielihyvää. Tuo mielihyvä voittaa liian usein tietoisuuden siitä, että ne ovat epäterveellisiä. Minun tekee niitä mieli. Ehkä olen jopa niihin vähän addiktoitunut. Tosin, välillä menee viikkoja ilmn  enkä tunne vieroitusoireita.

Myönnän siis paheeni. Se on minulle pahasta. Niin ei pitäisi tehdä. Lopeta! Tai ainakin vähennä!

Pääsin taas osalliseksi vahvaa alkoholipoliittista keskustelua Facebookissa. Tällä kertaa Nurmijärven kunnallisvaaliehdokkaiden kanssa. No, niinhän siinä kävi niin kuin aina. Jäin yksin. Pari ehdokasta oli selvästi kanssani samaa mieltä, mutta eivät avanneet suutaan. Syystä tai toisesta. Olivat hiljaa. Minä yksin heiluttelin huuliani tuulimyllyjä vastaan. Kunnes totesin turhan turhaksi ja lopetin.

Huomioni herätti se, miten paljon aikaa ja vaivaa käytetään alkoholin käytön puolustamiseen. Tehdään tuhansia tutkimuksia vuodessa siitä, miten alkoholi auttaa sydämen tai jonkun muun elimen toimintaan. Ja niitä siteerataan ahkerasti. Yhtään oikeasti lääketieteellisen tutkimuksen kriteerit täyttävää alkoholin terveyttä edistäviä ominaisuuksia todentavaa tutkimusta en kuitenkaan ole kohdannut. Päinvastoin, aiheeseen perehtyneet lääkärit toteavat toinen toisensa perään, että alkoholista ei ole mitään terveydellistä hyötyä.

Alkoholin käyttö perustunee siis samaan kuin minun sipsinsyöntini. Se tuottaa mielihyvää. Ja mikäpä minä olen sitä tuomitsemaan, itsellänikin on epäterveellinen paha tapa.

Kuitenkin:

Ensinnäkin minä aiheutan sipsinsyönnilläni pahaa vain itselleni. En kaahaa sipsihumalassani autolla. Ei puukota ketään euforiassani. En pahoinpitele perhettäni lisää sipsejä saadakseni.

Toiseksi: Minä myönnän pahan tapani. Tiedän ja tunnustan sen olevan minulle pahasta. Useimmat alkoholin käyttöä ja sen vapauttamista puolustavat käyttävät hirvittävästi vaivaa perustellakseen paheensa. Oikeasti se on terveellistäkin. Ei siitä oikeasti ole mitään haittaa. Kohtuukäytöstä ei ole haittaa.

Nyt jo perustellaan kannabiksen hyötyjä terveydelle. Seuraavaksi varmaan ryhdytään tekemään tutkimuksia siitä, että "kohtuullinen" määrä kokaiinia, heroiinia tai metamfetamiinia on itse asiassa ihan terveellistä.

Tulkoon meistä jokainen uskossaan autuaaksi. Pahe on pahe eikä se siitä miksikään muutu.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Ennustajaukko joukkoliikenteestä Nurmijärvellä

Nurmijärvellä on käynnissä kiistely siitä, tulisiko kunnan liittyä HSL:ään vaiko pysyä ELY-keskuksen kilpailuttamassa joukkoliikenteessä. Molempien vaihtoehtojen puolesta löytyy argumentteja ja molemmilla vaihtoehdoilla on vannoutuneet kannattajansa. Kunnan virkamiehet ovat puolensa valinneet: heidän mielestään kunnan tulee pysyä ELY:n kilpailuttamassa joukkoliikenteessä. Heidän esityksestään kunnan tekninen lautakunta päätti viime viikolla äänin 9-2 suositella valtuustolle ELY-kilpailutuksessa pysymistä.

Virkamiesten tärkein peruste on kustannustaso. HSL:n tarjouksessa on mukana kohta, jonka mukaan kustannukset nousevat, jos käyttäjämäärä, ts. matkustajamäärä, nousee. Vastaavaa ELY:n kilpailuttamassa sopimuksessa ei ainakaan nyt ole. Nykyisellä matkustajamäärällä vaihtoehdot ovat kustannusneutraalit kunnan näkökulmasta. Käyttäjien näkökulmasta osa lipputyypeistä kallistuisi, osa halpenisi.

Tilastojen mukaan Nurmijärveltä käy pääkaupunkiseudulla päivittäin töissä noin 11 000 henkilöä. Nurmijärvilippuja myydään noin 900 kpl kuukaudessa. Ja tällä määrällä kunnan virkamiehet kehuskelevat, on kuulemma Kuuma-kuntien suurin luku. Noin 8% kulkijoista. Ja sitten ihmetellään Klaukkalan ruuhkia!

Minä esitän nyt virallisen arvaukseni siitä, miten tämä kuvio tulee menemään:
- nykyinen, ts. poistuva, valtuusto tulee hyväksymään teknisen lautakunnan esityksen. Virkamiehet ohjeistetaan tekemään kilpailutus 6+3 vuoden suunnitelmalla.
- virkamiehet hoitavat kilpailutuksen ELYn kanssa pikavauhdilla niin, että vanha valtuusto ehtii tehdä päätöksen
- valituksi kilpailutuksessa tulee Nurmijärven Linja Oy (eli Korsisaari)

Miksi näin? Siihen on useita syitä:
1. Näin virkamiehet pääsevät helpommalla. Ei tarvitse opetella uutta eikä miettiä asioita uusiksi.
2. On vahvasti Korsisaaren etu, että päätökset tehdään vanhan valtuuston aikana, jonka Korsisaaren johto tuntee. Siihen voitaneen vaikuttaa. Uusi valtuusto on musta aukko, sen päätöksiä ei voi ennalta arvata. Ja vähintäänkin on käytettävä runsaasti aikaa ja vaivaa uusiin valtuutettuihin tutustumiseen.
3. Kunnanjohtaja on eläköitymässä. Päätös olisi hyvä saada aikaa vanhan kunnanjohtajan aikana, samoista syistä.

Yrityspolitiikka ja hyvä veli -verkostot tulevat voittamaan käyttäjien edun. ELY-malli ja Nurmijärven Linja Oy tulevat olemaan voittajia, häviäjänä olemme me julkisen liikenteen käyttäjät sekä tietenkin ympäristö.

Toivon vilpittömästi olevani väärässä. Kannatan itse HSL-mallia. Se toisi ammattimaisemman linja- ja liikennesuunnittelun sekä paremmat yhteyden Kivistön juna-asemalle. Se lisäisi Nurmijärven vetovoimaisuutta, nythän alamme olla muuttotappiokunta. HSL myös parantaisi haja-asutusalueiden linjatiheyttä.

torstai 12. tammikuuta 2017

Kertomus Sote-Suomesta vuonna 2026






Kertomus Sote-Suomesta vuonna 2026

Poliittinen ja liiketoiminnallinen satiiri
Risto Hännikäinen




Puhelutallenne 20.12.2025 klo 20:23:12
Matti Virtanen – Myvinkään sairaala

Myvinkään[1] sairaala, sairaanhoitaja Morhonen[2].
Matti Virtanen täällä iltaa. Netistä löysin tämän numeron ja siellä sanottiin, että täältä saan arvion hoitotarpeesta. Kun minua on pitkin päivää hengästyttänyt ja hengenahdistuksen tunne pahenee vähitellen [hengähtää]. Niin että mietin vaan, olisiko minun tarvetta tulla lääkäriin?
Kyllähän tuo siltä kuulostaa, että hoitoa tarvitsette. Saanko henkilötunnuksenne?
300265-007B.
Kiitos. Siis Matti Virtanen, Ykskyläntie ykskytäviiskuus, Nurmijärvi. Ja diagnoosikoodinne on?
Mikä?
Diagnoosikoodi. Me täällä Myvinkään sairaalassa hoidamme vain potilaita, joilla on lääkärin antama diagnoosikoodi, eli tieto siitä, mikä teitä vaivaa.
Mutta kun eihän minulla [hengästyy] sellaista ole, kun vasta tänään tämä ongelma on tullut …
Siinä tapauksessa Myvinkään sairaala ei valitettavasti teitä voi auttaa. Kun Mäkäräinen konserni osti Hyvinkään sairaalan 2020 täältä lopetettiin kaikki taloudellisesti kannattamattomat yksiköt, ensin akuuttisairaudenhoito ja sitten lastenosastot. Niiden tilalla toimii nyt Mauneus-klinikka, Mäkäräisen plastiikkakirurgiayksikkö. Haluaisitteko, että yhdistän teidät teitä lähimpään Mäkäräisen sote-keskukseen? Sieltä saisitte pikaisen avun.
Kiitos, mielellään.
Teitä lähinnä näyttää olevan Maukkalan[3] sote-yksikkömme. Yhdistän sinne. Kiitos soitostanne.
Kiitos.



Puhelutallenne 20.12.2025 klo 20:29:47
Matti Virtanen – Mäkäräisen Maukkalan sote-yksikkö

Maukkalan sote-yksikkö, avustava puhelinpäivystyharjoittelija Malonen[4].
Matti Virtanen täällä, iltaa. Kun on ollut hengenahdistusta, joka tuntuu pahenevan koko ajan [puhkuu], niin että lääkäriin pitäisi päästä mahdollisimman pian.
Tottakai. Saanko henkilötunnuksenne?
300265-007B.
Kiitos. Matti Virtanen, Ykskyläntie, Nurmijärvi. Pieni hetki…. Kävisikö huomenna 21.12. kello 1300, asiantuntijana tohtori Muttonen[5]?
Ei, kun minun pitää päästä lääkäriin mahdollisimman pian, heti! [hengästyy]
Hetkinen…. Seuraava vapaa aika konsernin sote-asemilla on huomenna klo 0030 Movaniemen sote-asemalla, asiantuntijana ensimmäisen vuoden lääkäriharjoittelija Mlinck. Varataanko se?
Movaniemi, se on siis ….?
Rovaniemellä.
Mutta Nurmijärvellähän minä ….
Itse asiassa Maasan sote-asemalla, siis Vaasassa, on vapaa aika klo 0120, sehän on lähempänä…
Enhän minä sinne millään pääse! Etkö sinä osaisi auttaa, mikähän minua vaivaa?
Valitettavasti minä henkilökohtaisesti en voi auttaa. Ensinnäkin olen koulutukseltani autonasentaja, en tiedä piikeistä ja lääkkeistä ja taudeista mitään. Ja toiseksi puhun tätä puhelua Intiasta, Bombaysta, olen Mäkäräinen konsernin ostaman palveluntarjoajan palveluksessa[6]. Mikäli tarvitsette pikaista apua, kehotan soittamaan yleiseen hätänumeroon 112.
Se minun täytyy tehdä. Kiitos.
Kiitos ja hyvää illanjatkoa.



Puhelutallenne 20.12.2025 klo 20:43:03
Matti Virtanen – Mätäkeskus[7]

Mätäkeskus.
Matti Virtanen täällä. Kyllä minun nyt täytyy saada ambulanssi paikalle. [hengästyy, huokailee]. Kohta ei henki kulje enää lainkaan. Niin että ambulanssi tarvittaisiin mahdollisimman pian.
Tottakai, me autamme, pysykää vain rauhallisena. Saanko osoitteenne?
Ykskyläntie ykskytäviiskuus, Nurmijärvi.
Kiitos. Ja teitä hoitava sote-yksikkö?
En minä tiedä… [huokailee] Johonkin hoitoon nyt on vain pakko päästä äkkiä, henki ei kulje.
Valitettavasti emme voi kuljettaa potilaita, joilla ei ole määriteltyä hoitoyksikköä. Mäkäräinen konsernin ostettua hätäkeskuspalvelut tehtiin päätös, että on taloudellisesti kannattamatonta yrittää etsiä potilaalle hoitoyksikköä ambulanssin kyydissä. Eli teidän on löydettävä itsellenne hoitava yksikkö, jonka jälkeen kuljetamme teidät mielellämme nopeasti ja kustannustehokkaasti perille. Kehotan teitä soittamaan lähimpään sote-yksikköön hoitoyksikkökoodin saadaksenne. Teitä lähinnä näyttää olevan Maukkalan sote-keskus.
Minä …. huoh… jo soitin sinne. Aikoja on vasta huomenna päivällä… huoh….
Valitettavasti minä en voi auttaa tämän enempää.
Kiitos kuitenkin.



Puhelutallenne 20.12.2025 klo 20:50:54
Matti Virtanen – HUS keskus

Keskus.
Matti Virtanen täällä. [pitää tauon, huokailee] Minä tarvitsen pikaista lääkärin apua. Henki loppuu!
Kehotan teitä soittamaan hätänumeroon …
OLEN JO SOITTANUT. Pitää olla hoitoyksikkö. Teillähän [huokuu] nyt ainakin on päivystys. Voinko tulla sinne?
Kun Mäkäräinen konserni osti HUS toiminnot 2021 kaikki akuuttitoiminta lopetettiin HUS:n toimipisteistä ja siirrettiin Mäkäräinen sote-yksiköihin. Kehotan teitä soittamaan lähimpään soteyksikköönne …
Antaa olla. Mitut![8]



Mäkäräinen konserni                                                                                            LEHDISTÖTIEDOTE
1 Blackfly alley                                                                                                        Julkaisuvapaa 14.4.2026
00123 NYC, New York
USA

TERVEYSYHTYMÄ MÄKÄRÄINEN TEKI ENNÄTYSTULOKSEN
Suomen suurin terveydenhoitoalan toimija Mäkäräinen konserni raportoi tehneensä ennätystuloksen vuonna 2025. Juuri valmistuneen tilinpäätöksen mukaan Mäkäräisen liikevaihto nousi viime tilikaudella 23 mrd euroon (13 mrd euroa vuonna 2024) ja liikevoitto ennen veroja 7,1 mrd euroon (3 mrd) ja verojen jälkeen 7,2 mrd euroon (2,9 mrd).
”Hyvän tuloksen takana on kaksi merkittävää syytä. Ensimmäinen on laajamittainen, mutta tarkasti harkittu ja toteutettu laajeneminen toimijaostoin. Olemme hankkineet omistukseemme merkittäviä alan toimijoita ja saneeranneet ne ennätysnopeasti taloudellisesti kannattaviksi. Toinen tulostamme parantava komponentti on kustannussäästökampanjamme, joka on onnistunut erinomaisesti.” New Yorkin pääkonttorissa myhäilevä Mäkäräinen konsernin CEO Matti Mäkäräinen jatkaa: ”Liiketoimintaympäristö Suomessa on myös ollut meille suotuisa. Vuodesta 2015 asti voimassa ollut palkattomien harjoittelijoiden käyttömahdollisuus on karsinut henkilöstökulurakennettamme merkittävästi. Samoin vuonna 2022 voimaan tullut lainsäädäntö konsernien sisäisistä veloituksista ja vapautuneesta sijoitustoiminnasta on mahdollistanut meille entistä aggressiivisemman verosuunnittelun.”
Konsernin talousjohtaja Maija Mäkäräinen jatkaa: ”Tärkeintä ei kuitenkaan ole taloudellinen menestyksemme. Hienointa on kehittämämme OVAA[9]-mallin tuottamat loistavat tulokset. Mallin avulla suomalaisten kansanterveys on saatu kehittymään erittäin positiiviseen suuntaan. Akuuttikäynnit yksiköissämme ovat loppuneet käytännössä kokonaan. OVAA-mallin mukaisesti toimivat puhelinavustuksen ammattilaisemme opastavat asiakkaitamme toimimaan niin, että heidän hoitonsa voidaan järjestää resurssitehokkaasti ajanvarauspohjaisesti kalliin akuuttitoiminnan sijaan. Tästä kuuluu iso kiitos ammattitaitoiselle ja motivoituneelle OVAA-tiimillemme, jonka toiminnasta me kaikki suomalaiset voimme olla ylpeitä.”
Mäkäräinen konsernille on myönnetty OVAA-mallin kehittämisestä ja toteuttamisesta korkea suomalainen kunniamerkki. Sen tulee luovuttamaan konsernin johdolle pääministeri Juha Sipilä[10] huomenna New Yorkissa järjestettävässä gaalajuhlassa.
Lisätietoja: Mäkäräinen konserni, konserniviestintä. http://www.makarainen.com/viestinta .


[1] Mäkäräinen konsernin brändityöryhmän päätöksen 13/2020 mukaan konsernin jokaisen toimipisteen ja työntekijän nimen tulee alkaa M-kirjaimella brändikuvan kirkastamiseksi. Tarvittaessa työntekijöiden on työsuhteen alkaessa muutettava sukunimensä. Alun perin siis Hyvinkään sairaala.
[2] Katso alaviite 1, alun perin Korhonen.
[3] Kts alaviite 1, alun perin Klaukkala, pieni brändityöryhmän erikseen sallima sanaleikki (17/2020).
[4] Kts alaviite 1, alun perin Jalonen.
[5] Kts alaviite 1, antaa olla jo!
[6] Mäkäräinen konserni ulkoisti peruspuhelinpalvelunsa intialaiselle MCS Ltd:lle (Medical Communications Services) vuonna 2018 kustannussyistä.
[7] Ihan oikeastiko!?
[8] Asiaton brändikuvaa himmentävä huomautus.
[9] OVAA = Omin Voimin Ajanvaraukseen Asti
[10] Pääministeri Juha Sipilä ei ole ollut tietoinen omista, lastensa, muiden sukulaistensa tai naapureidensa mahdollisista sidonnaisuuksista Mäkäräinen konserniin kunniamerkin myöntämisen yhteydessä. Näin ollen hän ei koe olleensa jäävi kunniamerkin yhteydessä luovutettavasta rahapalkinnosta päätettäessä. Toimituksen huomautus varmuuden vuoksi.