Vaikeista asioista puhuminen

Hyvien uutisten antaminen on helppoa. Ja mukavaa. Sitä on huomattavan vaikeaa tehdä väärin.

Sen sijaan huonojen uutisten viestiminen voi olla erittäin hankalaa. Työpaikan menetys, huonosta työsuorituksesta huomauttaminen tai huonojen henkilökohtaisten uutisten välittäminen ei ole helppoa.

Omien sanojen valinta hankalista ja ikävistä asioista puhuttaessa on äärimmäisen tärkeää. Huonojen uutisten tuoja on useimmiten itsekin vahvan tunnekuohun vallassa, ja tuollaisessa tilassa väärien sanavalintojen tai jopa ihan suusta lipeävien sammakoiden ilmaantuminen on todennäköisimmillään. Varsinkin, jos ei ole mahdollista etukäteen sanojaan kunnolla suunnittella ja miettiä, jos tilanne tulee eteen yllättäen. Viestiä välittäessä harkinta on avainsana, puhu rauhallisesti ja harkitse normaaliakin tarkemmin jokainen sanasi.

Oman tunnetason päälle pääseminen vaatii myös työnsä. Vastaanottajan kyyneliin tekisi mieli lähteä mukaan, mutta rationaalinen puoli sanoo, että niin ei saa antaa tapahtua. Jos oma tunnetaso saa vallan, harkinta sanoista ja sanavalinnoista uhkaa kadota. Omien tunteiden näyttämiselle on aikansa ja paikkansa, mutta huonojen uutisten antamisen hetki ei ole se aika eikä paikka.

Vastavoimana on tietenkin uhka siitä, että huonojen uutisten tuojaa pidetään tunteettomana ja kylmänä. Miten tuo voi sanoa tuollaisen asian noin persoonattomasti ja tunteettomasti? Vaikka tässä on vuosia tehty töitä yhdessä. No juuri siksi, että hän yrittää peittää tunteensa kaikin keinoin pysyäkseen tilanteen herrana.

Pitäisikö huonot uutiset kertoa pahimman kautta vai pehmentäen? Pehmentäminen on inhimillistä, sen avulla huonosta uutisesta saadaan vähemmän huono. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että huono uutinen kannattaa kertoa ihan niinkuin se on. Ei tietoisesti pahentaen, mutta ei myöskään kaunistellen. Kaunistellun uutisen syventäminen ja huonontaminen myöhemmin se vasta raskasta onkin. On parempi käsitellä asia kerralla pahimman kautta ja sitten mahdollisuuksien mukaan kertoa asiaa parantavia uutisia myöhemmin.

Huonojen uutisten kertojan tärkein ominaisuus on kyky lukea viestin vastaanottajaa. Yksi haluaa välittömästi jutella asiasta ja jopa itkeä tirauttaa, lohtua hakeakseen. Toinen puolestaan haluaa välittömästi olla yksin ja käsitellä asian itsekseen, kyyneleensä muilta peittääkseen. Kolmas haastaa riitaa ja syyttää, täysin ymmärrettävä reaktio sekin.

Eihän siihen huonojen uutisten kertomiseen mitään vakiokaavaa ole. Jokainen sellaisen kertomaan joutuva tekee sen oman persoonansa kautta. Toinen virallisemmin ja toinen tunteellisemmin. Jokainen huonon uutisen vastaanottaja ottaa sen vastaan eri tavalla, toinen tunteellisemmin ja toinen pidättyvämmin.

Olennainen taito molemmilla, mutta tietenkin varsinkin huonojen uutisten antajalla, on kyky lukea toista ja mukauttaa omaa käytöstään toisen osapuolen reaktion mukaisesti. Empatiakyvyksikin tuota kai voisi kutsua ...

Viestinnän vaikeus

Viestintä on vaikea taiteenlaji.

Kaikkein vaikeinta viestintä oman kokemukseni perusteella on sähköpostilla. On kauheaa huomata, miten itse kirjoittamani sähköposti voidaan tulkita täysin päinvastoin kuin mitä kirjoittaessani tarkoitin. Vika ei siis ole vastaanottajassa, vaan kirjoittajassa, minussa itsessäni. Olen viime aikoina useita kertoja törmännyt tilanteeseen, jossa olen itse kauhuissani omaa tekstiäni myöhemmin lukiessani todennut, että kyllä, tämän voi tosiaankin tulkita aivan toisin päinkin. Kiirehän se useimmiten on moiseen syynä, ei tarkkaan mieti mitä sähköpostissa kirjoittaa ja siinä sitä ollaan.

Myös suullinen viestintä on joskus kovasti haastavaa. Siinä havaitsen useitakin erilaisia ongelmia: Ensinnäkin sammakot. Minun kaltaiseni kova puhuja päästää suustaan sammakoita vähän väliä. Ja vaikka kuinka yritän ensi miettiä ja sitten sanoa, puhetta tulee ja sammakoita hypähtelee.

Toinen ongelma suullisessa viestinnässä on se, ettei tule riittävän hyvin mietittyä etukäteen sanojaan. Ja sitten viesti tulee ulos väärin. Mitä hankalampi asia, sitä tarkemmin sanansa on asetettava. Ja etukäteen mietittävä.

Kolmas haaste minulle on innostuminen. Kun mieleni on hyvä ja iloinen ja olen aktiivisuutta ja tarmoa täynnä, alan höpottämään. Ja kun niin käy, nuo kaksi edellä mainittua ongelmaa nousevat esiin. Huoh.

Ja tämä kaikki siis ihmiseltä, joka on kohta 25 vuotta puhunut, kouluttanut, työkseen ....

Viestintä on vaikea taiteenlaji.

Suunnistus ja elämä

Olen nyt harrastanut suunnistusta kolmisen vuotta. Alan vähitellen ymmärtää, mikä siinä on jutun juoni, mikä siinä kiinnostaa. Olen myös havainnut, että suunnistamisesta voi ottaa elämään muutamia perustavanlaatuisia opetuksia:

Ensinnäkin, älä seuraa muita. Jos olet varma siitä, että oma suuntasi on oikea seuraa sitä! Muut menevät väärään suuntaan. Ja tulevat rastille sinun jälkeesi väärästä suunnasta. Seuraa muita vasta, kun olet täysin varma, että he jo näkevät rastin. Seuraa elämässäsi omaa suuntaasi, älä sitä, mihin muut menevät. Anna muiden lopuksi opastaa sinut perille, mutta valitse reittisi itse.

Toiseksi, juokse varmassa paikassa ja mitä pahempi maasto, sitä hitaammin kannattaa kävellä. Hankalassa maastossa pysyt kartalla vain, kun hidastat. Polulla tai metsätiellä juokse minkä jaksat. Kun elämä tökkii, hidasta. Kiiruhda vähemmän. Ajattele ja seuraa elämäsi karttaa. Kiiruhda silloin, kun elämä on myötämäessä.

Kolmanneksi, älä hätäänny, jos rasti ei ota löytyäkseen. Selvitä missä olet. Hae maamerkit. Jos olet elämässä hetkellisesti eksyksissä, älä hermostu, älä hätäänny. Selvitä, missä mennään, etsi elämäsi maamerkit ja ota uusi suunta.

Sitten, suunnistaminen on hauskempaa ja helpompaa kaverin kanssa. Yksin suunnistaessasi kaikki vastuu on sinulla itselläsi. Eikä ole juttuseuraa. Kun vierelläsi on kumppani, johon voit luottaa ja jonka arvot ja mielipiteet voit hyväksyä ja jakaa, on elämä enemmän kuin puolet kevyempää.

Viimeiseksi, lyhin reitti ei aina ole nopein. Paha pusikko tai risukkoinen hakkuuaukea hidastaa etenemistä. Pidempi reitti polkua pitkin voi olla paljon nopeampi. Jos elämässä edessä on risukkoa, mieti kiertotietä, älä puske itsepäisesti pusikon läpi. Katso elämäsi karttaa ja etsi polku perille.